Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 1.luukku: Joulukalenteri on täällä taas

Pullon henkien neljännen joulukalenterin ensimmäinen luukku on jälleen auki. Tänä vuonna joulukalenterin sisältö keskittyy internetistä löytyviin viinikauppoihin, koska olemme tänä vuonna juoneet todella vähän alkon valikoimasta löytyviä viinejä. Osittain siksi, että vakiovalikoima on melko monotonine eivätkä uutuudet ole juuri meitä kiinnostaneet. Viime aikoina alkosta on tarttunut mukaan lähinnä erikoisoluita, joiden valikoimaa monopoli on laajentanut kohtalaisesti. Emme halua kierrättää neljättä vuotta samoja suosituksia alkon valikoimasta joulukalenterissa, koska vaihtelu virkistää. Toinen syy tämänkertaiseen joulukalenterin teemaan on se, että kovin moni ei Suomessa ole kirjoittanut nettikauppojen valikoimasta useampaa postausta. Mukana on tällä kertaa kolme eniten käyttämääme viinikauppaa netissä ja yksi bonuskauppa.

Esittelemme kerran viikossa yhden nettikaupan, josta viiniä voi tilata ja valitsemme kaupan valikoimasta 6-12 kappaletta meidän suosikkiviinejä joulunajan hetkiin ja ensi vuodellekin. Mukana joulukalenterissa on tietysti #kausimenu2016 joulukuun osuus, mutta paino on tänä vuonna vahvasti viineissä.

Mainittakoon tässä vielä se, että kokeilimme taannoin tilata superiore.com-nettikaupasta löytyvää Occipintin Frapatto-viiniä Suomeen alkon erikoistilauksena, kun kiinnosti paljonko alko olisi ottanut provikkaa välistä. Alko selvitti asiaa kaksi viikkoa ja tuli siihen tulokseen että viiniä ei ole saatavissa. Päädyimme sitten "tein itse ja säästin"-tyyppiseen ratkaisuun.

Pidemmittä puheitta esittelemme ensimmäisessä luukussa luottokauppamme ranskalaisten osalta eli vinatis.co.uk. Tämä taisi olla ekoja viinikauppoja, josta tilasimme viinejä ehkä 5 vuotta sitten. Vinatiksella on hyvin laaja yleisvalikoima ranskalaisia viinejä, joten kaupasta löytyy jokaiselle jotakin. Valtaosin suurehkojen tuottajien tuotteita, joukossa kuitenkin erikoisuuksiakin. Vinatiksen toimituskulut Suomeen ovat hyvin edulliset, 14 e per 18 pullon laatikko, lisäpullot 1 e kappale. Vinatis maksaa Suomen verot, joten tullilla ei pitäisi olla nokkaan koputtamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti