Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulukalenterin 11. luukku: Juustoviinit

Meidän perheissämme juustot kuuluvat jouluiltaa ja -yöhön. Juustolautasella on meillä yleensä paria kovaa ikääntynyttä juustoa, pehmeää valkohomejuustoa ja jotakin melko intensiivistä sinihomejuustoa. Tampereella joulujuustot kannattaa hakea hallin Juustosopista, johon olemme jo vuosia jättäneet etukäteen joulutilauksen ja noutaneet sen aattoaamupäivällä jouluisesta kauppahallista.

Juustot ovat oiva pari myös monelle viinille. Kovien juustojen kanssa voi toki nauttia punaviiniäkin, mutta mielestämme juustojen seuraan kannattaa valita mieluummin jokin intensiivinen, mahdollisesti hieman makea valkoviini: Nämä toimivat hyvin myös tuoreempien ja kermaisempien juustojen kanssa. Kun valitsee viiniksi jonkin hyvin omaleimaisen, aromimaailmaltaan kompleksin viinin, saa parhaassa tapauksessa aikaan pysäyttäviä yhdistelmiä.

Ensimmäinen suosituksemme onkin viini, joka sopii hyvin juustoille ja tarjoaa monelle aivan uudenlaisen viinielämyksen: Vin Jaune on Juran alueelle tyypillinen savagnin-rypäleestä valmistettu 'keltainen viini', joka valmistetaan samaan tapaan kuin sherry: Vin jaune kypsyy pitkään tynnyreissä hiivaketon alla suojassa suoralta oksidaatiolta. Sherrystä poiketen vin jaunea ei kuitenkaan väkevöidä alkoholilla. Alkosta löytyy kuiva Rolet Arbois Vin Jaune on kuiva, sen aromimaalma on sherrymäisen pähkinäinen jaoksidoituneen omenankotainen. Kaiken kaikkiaan vin jaunea on vaikea kuvailla, vaan se pitää kokea! Comte on alueen juusto, ja se sopiikin erityisen oivallisesti vin jaunen kanssa.

Toinen hyvä pari erityisesti koville juustoille onkin sitten sherry: Lustaun East India Soleraa olemme muistaaksemme suositelleet ennenkin. Tämä oloroso on hieman makea, siinä on paahteista pähkinäisyyttä, kuivattuja hedelmiä  ja mausteisuutta. Viini on sokerin ja korkeahkon alkoholipitoisuutensa ansiosta runsasrunkoinen ja myös aromimaailma on intensiivinen. Viiniä voikin nauttia juustojen kanssa pienenpieninä siemauksina makuelämyksen kärsimättä, joten pienikin pullo riittää pitkälle! Toimii kovien juustojen parina, mutta makeutensa ansiosta taipuu myös sinihomeen kaveriksi.

Kolmantena suositus pehmeämmille juustoille ja etenkin vuohenjuustolle: Sancerren hapokkaat ja aromikkaat, kuivat sauvignon blanc-viinit komppaavat hyvin kermaisia tuoreempia juustoja. Esimerkiksi Domaine de la Perrière Sancerre on sitruksinen ja yrttinen, vain hennosti herukanlehtinen SB, jota kuivien viinien ja pehmeiden juustojen ystävän kannattaa hankkia juustojensa kaveriksi!

Viimeisenä suosituksena vielä kuohuvaa: Pehmeille juustoille ja erityisesti valkohomejuustoille voi valita pariksi myös kuohuvan viini, jonka kuplat puhdistavat suuta ja tuovat komboon kepeyttä: Samppanjan sijaan suosituksena cheniin blanc-rypäleestä valmistettu Vouvray, josta alkosta löytyy De Chanceny Exellence Vouvray Brut. Cheninin aromimaailma on hieman runsaamman hedelmäinen kuin perinteisten samppanjarypäleiden, ja tämä toimiikin hyvin myös hieman ikääntyneille ja runsasaromisemmille valkohomejuustoille.

Tässäpä juustoviinisuosituksia laidasta laitaan, toivottavasti näistä löytyy sopivia joka makuun. Osa edellä mainituista on tyyriitä, mutta kannattaa huomioida että kalliimmat tuotteet ovat sikäli intensiivisiä että pienempiki lasillinen tarjoaa täyden makuelämyksen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti